JKA Shotokan Karate-Do
Sensei Willy J. Ortiz, 7. Dan toi Shotokan
Karate-Do-tyylisuunnan Suomeen 1975 ja perusti Tampereen
Shotokan Shotokan Karate Seuran vuonna 1979. Ensimmäiset
harjoitukset pidettiin pienessä huoneessa Ratinan stadionilla.
Nykyään harjoitukset pidetään urheilukeskus Nääshallissa
Budosali 2:ssa (Näsijärvenkatu 8) aivan keskustan tuntumassa.
Sensei Ortiz on myös ainoa JKA:n (Japan Karate Associationin)
virallinen edustaja Suomessa.Kolmenkymmenen viimeisen vuoden aikana seurassamme on harjoitellut yli 8000 harrastajaa ja olemme kouluttaneet hyvän määrän korkean asteen mustan vyön haltijoita. Tavallisimpien arvioiden mukaan noin yhdellä tuhannesta karateharrastuksen aloittavasta henkilöstä riittää tarmoa ja päättäväisyyttä ansaita mustan vyön arvo. Olemme hyvällä motivoinnilla onnistuneet pudottamaan suhdeluvun puoleen, 500:aan, ja toivomme, että tulevaisuudessa luku edelleen laskee.
Kilpailumahdollisuuksia
JKA Finland on Suomen Shotokan Karate-Do Liiton ja Suomen Karateliiton jäsen, joka mahdollistaa harrastajiemme kilpailemisen Suomen, EKU:n ja WKF:n mestaruuskisoissa, sekä lisäksi useissa ympäri Suomea järjestettävissä kansallisissa kilpailuissa.Seuramme on ollut kautta aikojen – ja on edelleen – vahvin seura kilpailuissa.
Olemmekin saavuttaneet useita kansainvälisten ja kansallisten mestaruuskilpailujen voittosijoja. Useimmat kilpailijoistamme ovat aloittaneet harrastamisen jo 7-8 vuoden iässä, mikä on mahdollistanut korkean tason ja hyvän laadun saavuttamisen.
Meillä on ollut usein kunnia järjestää kansalliset mestaruuskilpailut ja ärjestimme myös E.S.K.A:n Euroopan mestaruuskilpailut 1991 ja 1995 sekä JKA Europe 2001. Eräät kilpailijamme kuten Olli Ortiz, Lassi Saarenmaa, Rebekka Ortiz, Toni Laaksonen, Muamer Disdarevic, Mikko Oksman, Erik Niemi ja Shamil Gulaev, ovat voittaneet useita kansallisia ja SM kultamitaleita ja jotkut jopa Euroopan mestaruuksia, olemme myös ylpeitä, että meillä on kilpailijoidemme joukossa yksi maailman parhaista kilpailijoista Olli Ortiz.
| Vilpittömimmät kiitoksemme kovasta työstä, täydellisestä omistautumisesta ja uskomattomista suorituksista kuuluvat seuraaville ihmisille: | ||
ValmentajatWilly J. Ortiz 7. Dan
|
5.
Dan Olli Ortiz 4. Dan Lassi Saarenmaa Rebekka Ortiz 3 Dan Humberto Pulido Katri Palo-oja Riikka Kivelä 2. Dan Harri Ahvonen Juha Leppänen Marko Pöyry Cesar Mayer Mikko Oksman |
1. Dan Ville Lindfors Tuomas Tuhkanen Toni Laaksonen Petteri Kaski Harri Lehtola Vincent Ortiz Kai Saarinen Riku Santahuhta Tommi Virtanen Pentti Ilvonen Kristiina Tähtinen Mikko Pöyry Shamil Gulaev Muamer Disdarevic Henry Niemi Johanna Laakkonen Erik Niemi |
