|
JKA TAMPEREEN, PIRKKALAN ja |
|||||||||||
|
|
|
||||||||||
|
Aloitin
karaten harrastamisen n. Kolme vuotta sitten pienessä harrastajakerhossa
koulumme liikuntasalissa, mutta |
|||||||||||
Olen kuluneen vuoden aikana saanut karatelta
nöyryyttä, itseluottamusta, kuria, hyvän kunnon ja oppinut vasta pienen osan
tästä upeasta lajista. Tietysti on myös monia muitakin asioita, nuo ovat vain
pieni osa mitä olen saanut. Yksi tärkeimmistä asioista on se että olen päässyt
tuntemaan sinut, koska olethan sentään todella kuuluisa henkilö, ainakin meidän
Shotokan karaten harrastajien kanssa. Vaikka et olisi joidenkin mielestä
kuuluisa olet sentään tavannut ainakin kuuluisia henkilöitä, kuten sensei
Matasaka Morin, sensei Masatoshi Nakayaman esimerkiksi. Nämä kaksi ovat aika
kuuluisia henkilöitä. Mutta sinun tapaamisesi lisäksi olen myös tavannut monia uusia ihmisiä, joista yhdestä on tullut tämän vuoden aikana minun todella hyvä ystäväni. Ennen kun liityin karate seuraan vietin paljon aikaa yksinäni, en puhunut paljon ihmisille enkä myöskään tavannut heitä. Mutta kiitos vanhempieni rohkaisun ja muutaman innostuksen Karate kid elokuvasta sain kerättyä rohkeuteni ja liityin J.K.A Shotokan Tampere seuraan, enkä ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Olen pitkän aikaa yrittänyt kokeilla eri harrastusta itselleni, eikä mikään ole minua kiinnostanut. Mutta jokin asia tässä karatessa kuitenkin on niin kiehtovaa, että se on pitänyt minua vielä mukana ja vaikka olen ollut niin pienen murto osan mukana seurassa, ei ole ollut päivää jolloin olisin katunut päätöstäni ja toivon että tulen vielä joskus olemaan yksi seuramme valmentajista, koska se on yksi minun monista unelmistani. On vielä kuitenkin niin monia asioita mitä tulen oppimaan sinulta ja muilta senseiltä, jotka ovat minua opettamassa karaten tielle. Yksi asia mitä haluan todellakin karatelta saada on samanlainen terveys ja hyvä fyysinen/henkinen kunto kuin sinulla on kun saavutan vanhat päiväni. Mikko |
|||||||||||
Aloitin karaten, koska isoveljenikin harrasti ja
minulla ei ollut muita harrastuksia. Karaten avulla olen saanut lisää
notkeutta, enemmän voimaa ja kuntokin on parempi. Olen saanut myös lisää
itseluottamusta ja kurinalaisuutta. Karaten avulla minusta on tullut
kohteliaampi ja arvostan kohteliaisuutta enemmän. Reenien jälkeen on yleensä
hyvä olo ja on aika väsynyt. Kotona reenien jälkeen on mukava mennä
nukkumaan kun väsyttää ja usein nukkuu myös sikeästi ja pitkään. Karatessa
opin yleensä lähes jokaisissa reeneissä jotain uutta kuten esimerkiksi
joitain uusia tekniikoita. Karatessa on myös se hyvä puoli että se ei ole
tavallinen harrastus vaan siitä voi olla hyötyä myös salin ulkopuolella, jos
joku hyökkää kimppuun niin osaa puolustautua vaikka olisikin pienempi
kokoinen. Parasta karatessa kuitenkin on kun onnistuu reeneissä hyvin tai
oppii jonkun asian tai tekniikan joka on ollut vaikea oppia.
Topi S
|
|||||||||||
Kun
aloitin karaten vuonna 2004 syksyllä, en tiennyt mitä odottaa lajilta. Nopeasti
kävi kuitenkin ilmi, että karate on muutakin kuin vain lyöntejä ja potkuja.
Karate on myös kurinalaisuutta ja kovaa työtä.Mitä kauemmin harrastin sitä enemmän sain haastetta ja se on yksi monista syistä miksi harrastan karatea. Sanoisin, että suurin syy miksi vieläkin harrastan karatea on se, että kun harjoitusten myötä näkee itsensä kehittyvän saa motivaatiota harjoitella vieläkin kovempaa ja kehittyä vieläkin enemmän. Erik |
|||||||||||
|
|
|||||||||||
Karatea harrastavat hyvin monenlaiset ihmiset eri
ammatti- ja ikäryhmistä, ja leireillä skaala on vielä laajempi. Moni hyvä tyyppi
olisikin jäänyt tapaamatta, ellei aikoinaan olisi tullut aloittaneeksi karaten
harrastamista. Kaikkein paras säännöllisen harjoittelun etu on varmaankin ollut
sen tuoma "potku" kokonaisvaltaisen terveelliseen elämäntyyliin.Johanna L |
|||||||||||
|
Aapo T. |
|||||||||||
|
|
|||||||||||
Aloitin jka
shotokan karateen 5-vuotiaana, kun halusin hyvän harrastuksen. Karateen
harrastaminen on jatkunut 11vuotta ja mukaan on tullut kilpailuja suomessa ja
ulkomailla. harrastuksen myötä olen saanut hyvän fyysisen kunnon ja paljon hyviä
kavereita. Hyvä fyysisen kunto on myös auttanut opiskelussa. Tulevaisuudessa
päämääräni on karateessa henkiseen kehittymiseen ja kilpailuissa menestymiseen.Timo P. |
|||||||||||
|
Merja.P |
|||||||||||